Hei! Olemme Antti ja Saana, Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan maisterivaiheen opiskelijoita. Toimimme harjoittelijoina RELA -tutkimushankkeessa.
RELA -hanke tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet tutustua ja osallistua käytännön tutkimustyöhön. Hankkeessa olemme saaneet hyödyntää aikaisempaa osaamistamme, oppia uutta tutkimuksen tekemisestä sekä tehdä tiimityötä tutkimusryhmän kanssa.
Vapaa-aikaan Antilla sisältyy uintia, hiihtoa, lautapelailua ja videopelaamista. Osa näistä on toki jäänyt välistä pandemian vuoksi. Saanalla vapaa-aika taas vierähtää hollantilaisten paimenkoirien eli Schapendoes rotua edustavien Oven (tumma isompi koira kuvassa) ja Hanneksen (musta-valkoinen pentukoira kuvassa) kanssa metsälenkeillä ja agilityharrastuksen parissa.
Antti valmistuu kasvatustieteen maisteriksi keväällä ja pro gradun aiheena on: Vertailututkimus koulukiusaamisen interventio-ohjelmien vaikuttavuudesta Pohjoismaissa. Saana puolestaan valmistuu ensin filosofian maisteriksi toukokuuhun mennessä, jolloin hänestä tulee ruotsin, saksan ja terveystiedon aineenopettaja. Pro gradun aiheena on ruotsin ja saksan aineenopettajien ryhmäytyminen ja ryhmädynamiikka opetusharjoittelussa. Pro gradu on kirjoitettu ruotsiksi. Rinnalla menee graduvaiheessa olevat kasvatustieteen maisteriopinnot, ja aihe käsittelee oppimista, oppimiskäsityksiä, vieraan kielen opettamista ja opettajuutta.
Valmistuminen on lähellä, ja suuntana on jatkotutkimuksen tekeminen. RELA-hankkeessa toimiminen on vahvistanut käsitystämme siitä, että haluamme jatkaa kasvatustieteellisen tutkimuksen parissa.